Takaisin etusivulle

Tekstit avautuvat aina uuteen ikkunaan

23.3.11 Suomalaisetko eurokiiman maksajaksi

Näissä vaaleissa ei ratkaista homojen oikeuksia, eikä maahanmuutto asioita, venäläisten maakauppoja tai viisumiasioita, vaikka nämä ovat tärkeitä tai ainakin tunteita herättäviä asioita. Ne koskettavat yksittäisenä asiana melko pieniä ihmisryhmiä.

Näissä vaaleissa ratkaistaan jatketaanko Suomen velkatakauksien kasvattamista. Tällä ratkaistaan aika pitkälle Suomen tulevaisuutta, näillä takauksilla sidotaan lapsiamme ja lapsenlapsemme maksamaan meidän nykyhallinnon eurokiima.

Kokoomuksen Jyrki Katainen on selkeästi takauksien kannalta, vaikka olenasiasta eri mieltä, pisteet Kataiselle selkeästä kannanotosta.

Asia vastustaa selkeästi perussuomalaisten Timo Soini ja vasemmiston Paavo Arhinmäki. keskustan kanta, tulkitsen takauksille myönteiseksi,SDP:n retoriikasta ei ota kukaan selvää, antavat ymmärtää vastustavansa mutta ovat ilmeisesti valmiina takinkääntöön.

Kreikan ja Irlannin jälkeen tulevat muut Etelä- ja Keski-Euroopan ylivelkaiset maat kerjuulle.

Jos tahdotte että kaikki tämä jatkuu ja avokätisesti otetaan velkaa jota edelleen lainataan velkaisille euroalueen maille, suosittelen siinä tapauksessa äänestämään niin kuin ennenkin, eli Kokoomus, keskusta tai SDP.

Tästä ikävä kyllä myös seuraa, että tulevaisuudessa meidän ei myöskään tarvitse enää itse päätä homo, maahanmuutto tai viisumiasioista, liittovaltio syventyy ja päätöksenteko keskity EU komissiolla.

Jos sitä vastoin haluatte tähän kurssimuutoksen, äänestäkää perussuomalaiset tai edes mikä tahansa muu puolue paitsi nämä kolme.

On naivia ajatella, että eteläeurooppalaisille olisi kunnia-asia maksaa velat. Etelä-Euroopassa on aivan eri mentaliteetti, heille kaikki mitä on saatu, on tuloa eikä sitä voi enää ottaa pois.

Luin hiljattain artikkelin Etelä-Euroopassa ilmestyvästä talouslehdestä, artikkelin mukaan on hulluutta edes yrittää maksaa valtion velat.

Suomi haluaa osoittaa olevansa länsimaa, pitääkö sen osoittaa olemalla yhtä velkainen? Vanhat isot puolueet ovat näyttönsä antaneet, nyt tarvitaan muutos

Paavo Lipponen 12.02.11

Timo Soini 08.04.11