|
Tekstit avautuvat aina uuteen ikkunaan
18.10.11 Tutkinta Minä, kansankiihottaja. Median kautta sain tiedon, että minua syytetään kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta. Ilmeisesti oikeusvaltiossa on tapana informoida ensin mediaa ja sitten asianomistajaa. Kaipa se sitten on maan tapa. Median mukaan valtionsyyttäjä määräsi syytteen nostamisesta minua vastaan syynä kiihotus kansanryhmää vastaan, johon syyttäjän mielestä olen syyllistynyt Uuden Suomen Kaikupohja-blogiin kirjoittamallani kommentilla tein konteksti huomioiden vain melko loogisen päätelmän. "Minun puolesta Saudit tehkööt omassa maassa mitä haluavat, se ei kuulu meille. Positiivisena asiana voidaan pitää, aina kun tapetaan muslimi tyttö, saadaan yksi potentiaalinen muslimien synnyttäjä pois pelistä." Odottelen valtionsyyttäjältä yhtä tarmokasta toimintaa erään iltapäivälehden suhteen, joka juuri äskettäin julkaisi artikkelissaan väitteen: ”Maailmalla katolisissa kirkoissa pikkuisten kuoripoikien hyväksikäyttö on enemmän sääntö, kuin poikkeus.” Nuorena poikana olin kuoropoikana kyseisessä kirkkokunnassa, eikä minulla ole ainakaan omakohtaisia kokemuksia hyväksikäytöstä, joten lienen poikkeus ikäluokkani belgialaistenkin joukossa. Omakohtaisia kokemuksia minulla sitä vastoin on kylläkin yltiöystävällisistä eteläjemeniläisistä satamaviranomaisista, jotka olivat kiinnostuneita viisitoistavuotiaan valkoisen pojan neitsyydestä. Tässä en kyllä ilmeisestikään ollut poikkeus. Kun nyt toin julki tämän asian, saan varmaankin lisäsyytteen. Paheksuttavaahan ei tietenkään ole raiskausyritys, vaan se että kehtaa asian tuoda julki. |
|