|
Tekstit avautuvat aina uuteen ikkunaan
26.1.11 Nootti Maarianhaminalle Suomen eduskunta poisti ulkomaalaisomistuksen rajoitukset yksipuolisesti vuonna 1999. EU:n sopimuksen mukaan sen olisi pitänyt poistaa rajoitukset vain EU:n kansalaisilta. Viime aikoina on herännyt keskustelu nimenomaan Venäläisten maaostoista, kun Venäjä määräsi rajoitteet ulkomaalaisomistukselle heidän omalla rajaseudullaan. Puhutaan vastavuoroisuudesta, mutta autuaasti kuitenkin unohdetaan, että siitä vastavuoroisuudesta ei ole koskaan edes kunnolla neuvoteltu. Vastavuoroisuus puutuu myös Ahvenanmaan osalta. Ahvenanmaalainen voi ostaa vapaasti maata mannersuomesta ja koko EU:n alueelta, mutta mannersuomalaisilla, eikä kellään muullakaan, ilman kotipaikkaoikeutta, ole oikeutta ostaa maata Ahvenanmaalta. Jos nyt halutaan jälkeenpäin neuvotella vastavuoroisuudesta, olisi hyvä aloittaa demilitarisoituneesta Ahvenanmaasta. Se käy hyvästä verryttelystä, ennen varsinainen koitosta suurvalta Venäjän kansa. Puolustusministeri voisikin ensi alkuun lähettää nootin Maarianhaminalle. Vakavammin olisin sitä mieltä, että helpointa olisi kuitenkin asettaa rajoitukset EU:n ulkopuolisille maille. |
Venäjä uutisoi: Tonttiukaasi pelästytti naapurit
|