| Tekstit avautuvat aina uuteen ikkunaan 02.2.11 Keskustan kansanedustaja voisi katsoa peiliin Markku Pakkanen (kesk.) moitti (Kosa.02.02)oikeusministeri Tuija Braxia (vihreät). Kirjoituksen sisällöstä olen aika pitkälle samaa mieltä.Ihmetystä aiheuttaa lähinnä se, että hallituspuolueen kansanedustaja moittii hallituskumppanin ministeriä. Oikeusministeri ei saa yksin aikaiseksi sakkojen muuntorangaistusta tai jalkapantarangaistusta, vaan siihen tarvitaan koko hallitusrintama ja eduskunnan enemmistö.On uskomatonta, että hallituspuolueen kansanedustaja voi asettua ikään kuin ulkopuoliseksi oman puolueensa toimintaan nähden eikä muka näe yhteyksiä oman puolueensa ja hallituksen päätösten välillä. Olisi eri asia, jos hän olisi systemaattisesti ollut eri mieltä ja olisi myös tuonut mielipiteensä selkeästi julki.Joten jos syylistä etsitään, Markku Pakkanen voisi katsoa myös peiliin.lmastohysteriaa hyväksi käyttämällä, on myös saatu aikaan EU:ssa lobbaamalla se energiansäästölamppu-direktiivi. Suomen mallioppilaat tietysti olivat ensimmäisinä ”hehkuttamassa” sen puolesta. Siihen ansaan taisivat mennä lähes kaikki kansanedustajat.Ainoa mistä oikeusministeriä voisi erikseen moittia, on tosiaan hänen MTV3-kanavan 45 minuuttia ohjelmassa poliiseihin kohdistamansa kohtuutonta arvostelua. | Tämä keskustakonkari osaa katsoa peiliin |