14.2.11 Paavo Lipponen Ykkösaamussa 12.2 Paavo Lipposesta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta silti kannattaa kuunnella mitä hän sanoo. Wikileaksin tiedot ovat menneisyyttä ja historia voidaan kirjoittaa vielä moneen kertaan uudelleen. Minua kuitenkin erityisesti kiinnosti 12.2 Ykkösaamussa Lipposen haastattelun loppuosa, sillä siinä käsiteltiin lähitulevaisuuden päätöksiä, joilla on todella kauaskantoisia merkityksiä.Eli Saksan ja Ranskan sopimaa EU-maiden talousintegraatiota. Merkelin ja Sarkozyn ajatukset veisivät unionia enemmän liittovaltion suuntaan: Euromaiden finanssipolitiikkaa ja verokantoja yhdennettäisiin, sekä eläkeikää nostettaisiin. Suomessa tätä onkin jo jonkin aika markkinoitu. EU:n presidentti Herman van Rompuy on ollut tämän asian vakaa kannattaja. Hän puhui tästä jo marraskuussa 2009, eli hieman ennen kuin hänen presidenttikautensa vuoden 2010 alussa alkoi. Valtionvarainministeri Katainen oli silloin marraskuussa 2009 läsnä. Sen jälkeen alkoi puhe eläkeiän nostamisesta Suomessa.Myös verokantoja on kaikessa hiljaisuudessa alettu yhdenmukaistaa. Vuoden alussa voimaan tullut vihreä energiavero on juuri tällaista valmistelua.Euroopan federaatiota (liitovaltio) ajetaan salamyhkäisesti eteenpäin, eikä kansanäänestyksiä juuri järjestetä. Ja nyt pelätään jo, että myös eduskunta voisi äänestää väärin. Salainen käsittely suuressa valiokunnassa ei kuulostaa avoimelta demokratialta.Minusta tässä nyt valmistellaan lähes valankaappausta salaa eduskunnalta ja Suomen kansalta. Tämä on todella paljon suurempi asia, kuin muutamia wikileaksin sieppaama sähköposti. Oikeastaan Venäjän federaation presidentti, jonka kanssa käydyistä keskusteluista wikileaksin vuodossa oli kyse, valitaan sentään vaaleilla. Euroopan presidentin sitä vastoin valitsee konklaavi. | Kolmen kopla |