Takaisin etusivulle

Paluu 16.7.08 Kerjääminen lisääntyy jos sitä arvostetaan

Näyttää siltä että EU:n Suomessa ajetaan loppukin sosiaaliturva alas. Sallimalla kerjääminen vedotaan halpamaisesti suomalaisten omatuntoon. "Mitäs valitatte, noilla menee vielä huonommin"

Kerjäämistä on Suomessa ollut ennenkin, ainakin Alkon kulmilla Hyvällä omallatunnolla on voitu antaa muutaman markka kun tiesi että se summa päätyy Alkoon ja näin valtion kassaan ja edistää yhteistä hyvinvointia.

EU-maiden vuoropuheet on pidetty ja kokouspalkkiot saatu, tekoja olisi pitänyt olla ennen Romanian liittymistä, no nyt se on jäsen ja puheet ja kokouspalkkiot on turvattu hamaan tulevaisuuteen. Suurpääomalle on turvattu halpa työvoima ja kansalaiset saavat maksaa siitä turvattomuutta luoville epämääräisille tuontikerjäläisille.Ohjeet on annettu, pitäkää lompakostanne kiinni. Poliisi ei ehdi joka paikkaan.

Matti Tieaho oli sitä mieltä (KySa 12.7.08) että kerjääminen lisääntyy Euroopassa. Se on hyvin mahdollista kun sitä ruvetaan pitämään arvostettuna ammattina. Tähän asti se ei ole lisääntynyt Euroopassa, se on vain siirtynyt EU:n sisällä maasta toiseen, eli tavaran ja palveluiden vapaa liikkuminen toteutuu.