|
Tekstit avautuvat aina uuteen ikkunaan
17.12.11 Yksittäinen tapausko? Yksittäistapaus. Näin kommentoi Ulkoministeri Stubb Tukholman pamausta. Enpä oikeastaan muuta odottanutkaan, sillä näistä vähättelijöistä ja yksisuuntaisen suvaitsevaisuuden ymmärtäjistä on suorastaan ylitarjontaa niin suomessa kun EU-tasollakin. Avoin demokratia sopii meille länsimaalaisille. On vain niin, että tietyille ihmisryhmille avoin demokratia ei sovi. He halveksivat sitä. Pitääkö meidän olla suvaitsevaisia tämän halveksunnan edessä? Ei tietenkään. Äänestäjät ympäri EU:ta ovat saaneet tarpeekseen. Ihmiset ovat kyllästyneet olemaan omien hallitustensa halveksunnan kohteina. Yksisuuntaisen suvaitsevaisuuden ymmärtäjät leimaavat eri mieltä olevat mielellään fasisteiksi ja natseiksi. Itse pidän sitä merkkinä heikkoudesta. Politiikan kriitikoiden järkevälle argumentoinnille ei löydetä uskottavia vastaväitteitä, joten aletaan nimitellä. Professori Heikki Paloheimo Seppo Häkkisen siteeraama professori Heikki Paloheimo (KySa 13.12. ) pitää todennäköisenä, että perussuomalaisten kannattajakunta koostuu pienituloisista ja vähän koulutetuista ihmisistä, hänen mukaansa entisistä vasemmistolaisista. Tätä voi pitää jo melkoisena tunnustuksena, sillä vasemmistolla on hienot perinteet maassamme. Ilmeisesti nykyiseen vasemmistoon ovat sitten jääneet ne kaikista vähimmin koulutetut. Jos näin olisi, niin se ainakin selittäisi sen, että argumentaation sijaan aletaan nimittelemään fasisteiksi ja natseiksi. |
Tukholman pommi-isku joulukuu 2010
![]() Entisiä vasemmistolaisia sivistetään perussuomalaisiksi |