| 11.2.2006 Muhammed pilakuvat Mielipiteeni on useamman kerran kysytty pilapiirrosten synnyttämän kohun vuoksi. Ensiksi pilapiirrokset oli tarkoitettu Tanskan sisäisesti, eikä niillä olut tarkoitus levittäytyä ympäri maailma. Pilapiirrosten leviäminen ympäri maailma saa aikaiseksi Tanskassa asuva Imaami, joka kiersi ympäri Lähi-itä, pyytääkseen tukea vaatimaansa anteeksipyyntö Tanskan hallitukselta. Taustalla on ilmeisesti Tanskan tiukentunut maahanmuutto politiikka ja epäonnistunut integraatio. En ole uskonnon asiantuntija mutta, olen saanut sen kuvan että profeetta Muhamet on elinaikanansa ja sen ajan mitanpuun mukaan on ollut eritäin suvaitsevainen muita uskontojen kohtaan, ja niin on myös laita tänne päivänä muslimien enemmistön osalta. Se mitä on nähty viimeaikoina uutisvälineestä, on loppujen lopuksi vaan pieni promille, joka osoittaa mieltä, jos suhteuttaa mielenosoitukseen osallistuneiden määrä kohdemaan asukaslukuun, Suomessa 200-300 muslimia ehkä 50000 sta, Belgiassa 3000 muslimia miljoonasta osoitti mieltä, nekin mielenosoitukset hyvin rauhallisesti ja mitä muutamia haastateltujen osalta lausunnot olivat mielestäni järkeviä. Jylands posten ei ole varmasti Palestiinalaisten Syyrialaisten ja Iranilaisten tilatuimpia lehtiä mutta näiden maiden hallitukset ovat käyttäneet hyväkseen juttu, kansan yhdistyvänä tekijänä jolloin huomio siirtyy pois näiden maiden hallitusten omista virheistä. Suurin syyllinen on mielestäni Tanskassa asuva imaami joka toimi asuinmaatansa vastaan. Ilmeisesti Venäjän Presidentti Putin tarkoitti tämmöistä kun moitti kansalaisjärjestöjen ulkopuolista tukea ja rahoitusta. | Elokuva aiheesta |