Takaisin etusivulle

Paluu
27.7.09 Eutanasia on laillistettava myös Suomessa

Eutanasialla, eli armomurhalla, tarkoitetaan parantumattomasti sairaalle ihmiselle, hänen omasta vakaasta tahdostaan toteutettavaa kuolemaa. Eutanasian tekee aina lääkäri ja se on tällä hetkellä sallittua kahdessa EU valtiossa, Hollannissa ja Belgiassa.

Olen itse kotoisin Belgiasta ja sitä kautta minulla on melko tuoreita kokemuksia eutanasian toimeenpanosta.

Lokakuussa 2007 matkustin synnyinmaahani ilman paluulippua.Oma rakas äitini oli vakavasti sairas, eikä toivoa enää ollut. Lääkäri ei osannut arvioida jäljellä olevaa elinaikaa.Äitini oli aikaisemmin ilmoittanut, että hän haluaa kuolla kotonaan, omassa sängyssä ja minä halusin antaa siihen mahdollisuuden.Äitini suurin pelko oli taudin pitkittyminen ja että hän joutuisi jonkinlaiseksi lääketieteen koekaniiniksi.Myös erilaiset TV ohjelmat vanhusten huonosta kohtelusta eri laitoksissa pelottivat vanhaa ja sairasta äitiäni.

Noin viikko sen jälkeen kun olin saapunut hoitamaan äitiäni, tuli kotilääkäri tavanomaiselle kotikäynnilleen ja kysyi oliko äitini kenties ajattelut eutanasiaa, koska parannuskeinoja hänen sairauteensa ei ollut olemassa.Äiti lupasi harkita ja itse kysyin lääkäriltä asian laillisuutta. Selvisi, että Belgiassa oli eutanasialaki jo jonkun aika ollut voimassa. Muutamaa päivää myöhemmin kirjoitimme äitini ja lääkärimme kanssa eutanasiaan liittyvät paperit valmiiksi.

Tämän jälkeen äiti, osittain minun avustuksellani, otti yhteyttä kaikkiin sukulaisiin ja tuttaviin kenet hän vielä haluasi hyvästellä.

Hänen kuntonsa heikkeni päivittäin. Äitini muun muassa menetti täysin näkökykynsä. Viimeisen vieraan lähdettyä hän pyysi minua soittamaan lääkärille. Varmistin, että hän oli tosissaan.Lääkäri saapui mukanaan niin kutsuttu eutanasiasarja, joka koostuu kolmesta suonensisäisesti annettavasta aineesta, joista ensimmäinen on nukahtamislääke.

Lääkäri varmisti vielä useaan otteeseen, että äitini olisi valmis kohtamaan kuoleman. Raskain mielin seurasin, kuinka vastaus oli jokaisella kerralla myöntyvä.Istuin äitini vieressä kunnes hän nukahti. Sen jälkeen siirryin lääkärin pyynnöstä viereiseen huoneeseen.

Noin 15 minuuttia myöhemmin oli kaikki ohi. Maksoin lääkärille 38 euron laskun ja hän poistui.Ihmettelin hetken ja kävin katsomassa rauhallisin ja tyytyväisin ilmein pois nukkunutta äitiäni. Soitin hautausurakoitsijalle, joka haki hänet noin tunnin sisään pois.

Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että äitini sai kuolla arvokkaasti ja tyytyväisenä. Itselleni kokemus oli henkisesti rankka, sillä autoinhan kuolemaan hänet, joka kerran oli antanut minulle elämäni. Toisaalta, vielä rankempaa olisi ollut elää itse täällä Suomessa, tietäen päivä päivältä huonompaan kuntoon menevän äitini makaavan elävänä ruumiina jossakin laitoksessa, jossa henkilökunnalla ei olisi aikaa edes vaipan vaihtoon.

Mielestäni eutanasia on kaunis tapa poistua ja olen valmis siihen itsekin. Kokemusteni valossa haluaisin saman mahdollisuuden myös suomalaisille paratamattomasti sairaille.

Lisäksi vanhusväestön osuus maassamme kasvaa koko ajan ja resurssit inhimilliseen saattohoitoon ovat vuosi vuodelta tiukemmassa.